Linkit

Etusivu
Esittely
Ponit
Hoitajat
Toiminta

Foorumi
Vieraskirja
Näyttää sivun sijoituksen Top-100 listalla
Äänestä tätä sivua Top-100 listalle!

Kuvia tallista



© Laura~

Lehtolan ponitalli on täysin virtuaalinen talli.

Tallin esittely

Lehtolan ponitalli sijaitsee virtuaalisessa Suomessa eikä sen tarkkaa olinpaikkaa voida määrittää. Vuodenajat vaihtuvat IRL ajassa, ponit ikääntyvät miten sattuu. Tallialuetta ympäröi laaja metsä ja kaupunkiin on kymmenen kilometrin matka.
Pihapiiriin kuuluu pienehkö talli, kolme pihattoa, neljä tarhaa, maneesi, kenttä sekä pienehkö parkkipaikka ja "tallituvaksi" kutsuttu kokoontumispaikka. Laitumet sijaitsevat parin sadan metrin päässä ja maastoja ei varsinaisesti lasketa pihapiiriin.
Tallin omistaja asuu pienessä punaisessa talossa tallin edustalla, tutummin tallituvassa jossa myös tallin hoitajat sattuvat viettämään paljon ylimääräistä aikaa. Taloon kuuluu neljä makuuhuonetta, pieni tupa jossa on keittiö ja olohuone sekä vessa, suihku ja pienen pieni sauna. Yksi makuuhuoneista on Heidin ja loput kolme ovat käytössä leireillä.

Tallirakennus

Pihamaan sivulla seisoo pienehkö punainen talli, vaakalaudoitettu lämminhenkinen rakennus pitää sisällään remontin jälkeen viisitoista karsinaa. Karsinoiden koko on kuitenkin määrää suurempi, 4x5 kokoiset karsinat sopisivat jopa suurelle hevoselle, joten ponien oltavat ovat kuninkaalliset. Sateisella ja kylmällä kelillä on kuitenkin kurja laittaa pihattohevosia kuntoon ulkona joten karsinoiden lisäksi tallista löytyy kaksi pesukarsinaa. Kesäisin ponit laitetaan useimmiten tallin ulkoseinustalta löytyvällä harjauspuomilla.
Ponien varusteet löytyvät suurehkosta varustehuoneesta jossa satulat ja suitset ovat siististi nimikoiduilla paikoilla. Harjaämpärit löytyvät yhdeltä seinustalta kahdelta eri hyllyltä, jossa on tilaa myös hoitajien omille harjapakeille. Ämpäreissä pidetään perusharjat, ponien omat suojat/pintelit, panssarit ja apuohjat löytyvät nurkassa olevasta kaapeista nimikoituina. Kuivaushuone löytyy varustehuoneen vierestä ja siellä säilytetään, kuivataan sekä pestään ponien loimet.

Korsirehut pidetään omassa pienessä ladossaan tallin takana, muut rehut löytyvät omasta nurkkauksestaan tallin perältä. Lannat kärrätään tallin takaa löytyvän katoksen alle jonka viereisessä "hallissa" purut säilytetään. Talikot, kottikärryt ja lapiot löytyvät lantalan ja puruhallin luota.

Pihatot ja laitumet

Osa tallin poneista asuu ympäri vuorokauden ulkona pihatossa, tallilta löytyykin kolme pihattoa jotka ovat kooltaan suuren tarhan kokoisia ja ns. katokseen mahtuu korkeintaan 5 ponia. "Katokseen" pääsee suuresta oviaukosta ja sisäpuoli on lähinnä moninkertainen karsina jossa on monta ruokakuppia ja tilaa heinille. Ponit viihtyvät paremmin ulkosalla ja siirtyvät usein vain sateen yllättäessä katokseen.
Kurakelillä loimi pyritään vaihtamaan kerran päivässä ja sen ajaksi kaikki pihattoponit tuodaan sisälle karsinoihin ja pesareihin tallissa asuvien ponien ulkoillessa. Loimia onkin poneilla monen monta kappaletta ja ne säilyvät kätevästi tallin kuivatushuoneessa jossa ne myös pestään.

Tallissa asuvat ponit ulkoilevat talvisin tarhoissa, riitapukarit joutuvat ulkoilemaan niissä myös kesäisin. Tarhojen aidat ovat valkoista lankkua ja varmistukseksi on laitettu vielä sähkölanka innoikkaimpien karkaajien estämiseksi. Tarhat ovat tarkoitettu kahdelle ponille sopiviksi ja niitä löytyy neljä. Pohjana on pehmeää hiekkaa jossa ei kasva mikään, siitä pidetään huoli joka kevät kitkemällä pienimmätkin korret.

Laitumet sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä, ne on myös aidattu valkoisella lankulla ja varustettu sähkölangalla kuten tarhatkin. Kasvillisuus on lähinnä korkeaa ruohoa joka lyhenee kesänaikana nopeasti ponien suurien mahojen myötä. Laitumet tarkastetaan kesäisin vähintään kahden viikon välein perusteellisesti (kerätään oksat, isot kivet yms.).

Kenttä, maneesi ja maastot

Lehtolassa ratsastusmahdollisuudet ovat monipuoliset ja laadukkaat niin kesällä kuin talvellakin. Tyylikkäällä valkoisella lankulla aidattu kenttä on kovassa kulutuksessa kesällä ja maneesi pääsee oikeuksiinsa talvisin. Maastot ovat siinä sivussa mukavaa virkistystä ja tarjoavat jokaiselle jotakin.
Kentän pohja on perus hiekkaa, se lanataan pari kertaa kuukaudessa käytöstä riippuen. Kokoa kentällä on yhden suurehkon kaviouran verran ja kesällä tilaa on niin esteradalle kuin lämmittelyalueelle. Esteet ja hieman huonokuntoiset kouluaidat löytyvät maneesin seinustalla olevasta varastosta josta ne on helppo kiikuttaa kentälle. Muistathan kuitenkin kerätä esteet aina pois käytön jälkeen?

Maneesi on pieni mutta kestävä ja päädystä löytyy myös lämmitetty katsomo sekä buffetti. Neljä peiliä, yksi kullakin sivulla, helpottavat yksin ratsastavan henkilön istuntaa sekä käsiä. Aina kun ei ole joku huutamassa että istu pehvallas ja pidä kädet 90 asteen kulmassa. Tilaa on yhdelle kaviouralle jonka takia maneesiin ei samaan aikaan este- ja kouluharjoituksia mahdu.

Maastoiluun on tietysti mahtavat puitteet, talli kun maaseudulla sijaitsee. Reittejä on monia ja jokaiselle ratsukolle valikoituu ajan myötä varmasti oma suosikki. Pituudeltaan pisimmät ovat monia kilometrejä ja alkuveryttelyyn sopivat alle kilometrin lenkit kiertävät yleensä tallialueen. Laukkapätkiä löytyy lähes jokaiselta pidemmältä lenkiltä ja rannalle vievällä tielläkin on mukava välillä päästellä turhia energioita pois.
Kesällä uittamaan pääsee paria reittiä ja ranta on sopiva niin ihmisille kuin hevosillekin, matala ja hiekkapohjainen ranta takaa monet ikimuistoiset leirit.

Henkilökunnan esittelyt

Heidi - tallin omistaja

Heidi tallin omistaja, on 25 vuotias lämminhenkinen ja rento naikkonen joka asuu tallipirtissä. Hänen äitinsä, isänsä ja pikkusiskonsa asuvat lähellä kaupungissa ja ovatkin usein auttamassa tallin monissa töissä. Reipas ja huumorintajuinen nainen pyörii tallissa usein kattavasti pukeutuneena yrittäen pitää yllä yrittäjien mottoa: "älä koskaan sairastu".
Koko ikänsä poneilla ratsastanut Heidi viihtyy mieluiten rasavillin ja nuoren poninkolttiaisen selässä ja onkin kouluttanut suuren osan tallin poneista. Sen lisäksi että Heidi ratsastaa lähes kaikilla poneilla pari kertaa viikossa, hän myös pitää tallin tunnit ja auttaa tallitöissä. Joskus jopa yötä myöten. Tulkaa reippaasti vetäisemään hihasta, ei tämä tyttö pure!


© Heidie/Lehtolan ponitalli 2010